
Kokemuksia purjelaiva Svanhildin Highfield-tenderistä
Purjelaiva Svanhild Highfield -moottorivenettä apuveneenä jo vuodesta 2018. Kolme purjehduskautta on osoittanut Highfield Classic 380 monipuoliseksi ja kestäväksi veneeksi, joka sopii moneen tehtävään.
Olemme käyttäneet kolme vuotta Highfieldin Classic 380 Svanhild purjelaivan tenderinä eli apuveneenä ja muutama asia on yllättänyt meidät. ”Emme osanneet edes ajatella, kuinka pieni Highfield-moottoriveneen vetovastus on. Emme odottaneet, että vastus olisi niin pieni, että vielä seitsemän solmun nopeudessakin venettä jaksaa vetää yhdellä kädellä sisäänpäin.” kertoo Svanhild purjelaivan varustaja Visa Roine. Vene on myös osoittautunut erittäin kestäväksi ja sen käsiteltävyys on helppoa.
Niin kuin kaikille veneille, myös Highfield-moottoriveneelle on tapahtunut hauskoja sattumuksia. Osa Svanhild purjelaivan miehistöstä onkin nimennyt veneen ”Glömskaniksi” (unohdukseksi), koska se on satunnaisesti unohdettu erilaisiin paikkoihin, kuten rantautuessa roikkumaan kymmenien metrien päähän laivasta tai kylkeen spyygattien alle kantta spuulatessa ja vene on sitten täyttynyt vedellä.
Kuten useimmille hinattaville veneille on käynyt, olemme mekin onnistuneet saamaan hinausköyden Svanhild purjelaivan potkuriin, vaikka käytämme kelluvaa köyttä. Onneksemme tilanne ei aiheuttanut vaaratilannetta laivalle tai veneelle ja köysikin irtosi potkurista muutamalla harkitulla potkurimanööverillä. Kun tutkimme köyden saamia vaurioita, huomasimme köyden lyhentyneen kymmenisen metriä. Hinausköydestä oli säikeet katkenneet eri kohdista ja se oli kiertynyt takaisin kasaan, muodostaen pitkäpleissin (long splice), joka kestäisi vetoa täydellisesti. Vaihdoimme vetoköyden kuitenkin uuteen.
Veneen ollessa uusi, olimme menossa kahden laivan voimin Tallinnaan. Pääsimme purjehtimaan koko matkan mainiossa kelissä. Varsin aikaisessa vaiheessa huomasimme otollisen mahdollisuuden kuvata laivoja yhdessä. Tuumasta toimeen ja apuveneemme Highfield Classic 380 käyttöön. Kiertelimme sillä laivojen ympärillä pitkään ja etenkin auringonlaskussa saimme loistavia kuvia. Loppujen lopuksi olimme käytännössä ajaneet Suomenlahden yli 3,8 metrisellä RIB-veneellä.
”Highfield on yllättänyt meidät positiivisesti käytettävyydellään ja kestävyydellään. Voin suositella venettä kaikille.” toteaa Svanhild purjelaivan varustaja, Visa.
JAA TARINA: